Pari viikkoa sitten, meiliini mätkähti mieluisa mesitsi Amerikoista; siinä kerrottiin, että uusi Renki-sarjani on palkittu Green Good Design Awardilla. Se oli minulle kolmas kerta. Tunnustuksia jaetaan kerran vuodessa ekologisille innovaatioille, joiden täytyy täyttää myös tietyt hyvän designin kriteerit. Olemme tehneet paljon töitä tehdäksemme mallistomme entistä vastuullisemmaksi sen eri osa-alueilla. Tässä tunnustuksessa lämmitti juuri se, että varmistuin meidän olevan oikealla tiellä. Hukkapaloja hyödyntävän Renki-sarjan valmistuskonsepti herätti selvästi juryn huomion. Lisäksi siihen varmasti vaikutti koko tuotesarjan elinkaaren huomioiminen hiilijalanjäljen laskennasta kompensointiin.
 

Totta kai jokainen on iloinen saadessaan tunnustusta työstään, mutta itse ajattelen kokonaisuutta laajemmin. Ensinnäkin, vaikka tuotteet ja palkinnot henkilöityvät minuun tuotteen suunnittelijana, on takanani ja tukenani laaja joukko ammattilaisia. Oman tiimini jäsenet, valmistajien teknikot ja monet muut ovat mahdollistaneet tuotteen toteutumisen ja kunnia kuuluu myös heille.

Kilpailu huomiosta maailmalla on kovaa ja siellä riittää toinen toisiaan etevämpiä brändejä. Kilvoitellessamme paikasta palkintopallilla, painimme samassa sarjassa Alessin ja Vitran kaltaisten isojen brändien kanssa. Mikä hienointa, kansainvälinen muotoilupalkinto auttaa tuntemattomampaa tekijää tuotteensa lanseerauksessa ulkomailla. Se on ikään kuin todistus siitä, että tuotteessa täytyy olla sitä jotakin. Lisäksi palkinto on oiva suoja kopiointia vastaan, sillä sen tuoma julkisuus ”korvamerkitsee” idean juuri sinulle.

"Kun mietin omia tekemisiäni, en koskaan ajattele palkintoja. Tekemisen palo tulee jostain muualta."

 



Meidän suomalaisten käyttöjärjestelmään on asetettu ominaisuus, jossa meidän mielestämme taiteilija, muusikko, elokuvaohjaaja - tai muotoilija - tekee merkittävää työtä, vasta kun hänet on tunnustettu ulkomailla (onkohan Italiassa sama juttu?). No, pokaalit palkintokaapissa potkivat varmasti urkenevaa uraa kohti kotoperäisiä kehuja. Urheilijan kaiken tekemisen päämääränä on monesti palkinto olympialaisissa tai maailmanmestaruuskisoissa. Kun mietin omia tekemisiäni, en koskaan ajattele palkintoja. Tekemisen palo tulee jostain ihan muualta. Ja tekisin joka tapauksessa sen mitä olen tekemässä. Palkinnot tulevat siinä sivussa, jos ovat tullakseen - ja silloin otan niistä irti kaiken ilon ja hyödyn.


Viime aikoina lehdissä on kirjoiteltu alakoulussa annettavasta hymypoika tai -tyttö patsaasta ja siitä, kuinka kysytty koriste-esine se nykyään on. Suihkuvirtauksia seuraavan sisustajan ongelmana vain on, että niitä on vaikea 'saada'. Kirpputorit myyvät ei-oota ja patsaiden valmistaja toimittaa niitä vain tositarkoitukseen kouluille. Meille peräpulpetin pojille, kun ei ollut omaa palkintoa, niin jäin peruskoulussa pystiä paitsi. Ajaakohan minua sitten eteenpäin joku posttraumaattinen kokemus palkinnotta jäämisestä poikasena?  Vastaus on helppo - se on EI.


Mutta nyt kyllä hymyilyttää.
 
- Tapio

P.s. Käy tutustumassa palkittuun Renki -tuotesarjaan