Tapio Anttila

Olen toiminut freelancer-suunnittelijana nyt 20 vuotta.

Tiesitkö, että alun perin freelancer (free=vapaa, lance=keihäs) oli "keihäänkantaja" eli palkkasotilas 1800-luvun Englannissa, joka tarjosi palvelujaan kaikille halukkaille? Niin - näissä molemmissa ammateissa periaate on sama – vapaus ja riskinotto ovat osa työpäivää. Soturilla jälkimmäinen luonnollisesti fyysisemmin. Itse olen kuitenkin keihään sijaan heilutellut pääosin kynää ja nykyään enimmäkseen hiirtä. Tämä kertonee työn muutoksesta.


Jos haluat tulla mukaan muistelemaan menestyksiä ja ehkä mokiakin – jatka lukemista!


Vuonna 2005 päätin kokeilla siipiäni freelancerina. Olin työskennellyt silloin pitkään inhouse-designerina isossa huonekalutehtaassa. Täytyy myöntää, että ajatus taloudellisesta epävarmuudesta hirvitti alussa. Suomalaiset pitävät Suomea design-maana, mutta todellisuudessa koko urani aikana meitä, jotka elättävät itsensä kokonaan muotoilulla, on ollut koko ajan vain kourallinen. On vaatinut paljon työtä – onnistumisia ja epäonnistumisia – että on saanut pidettyä itsensä tuossa harvalukuisessa ja yhä vain harvenevassa joukossa.

Miten sitten olen onnistunut pysymään tässä pienessä porukassa ja pärjäämään pestissäni? Päällimmäisenä mieleen tulee pari asiaa, jotka olen mieltänyt vahvuuksiksi. Ensinnäkin – ymmärrys, että en tee tuotteita itselleni. Suunnitellessani jotakin, mielessäni on aina päällimmäisenä asiakas, jonka tarpeisiin pyrin vastaamaan. Ilman asiakkaita designiani ei ole olemassa. Kuuntelen mielelläni heidän sisustamisen ja asumisen arkipäivän ongelmia sekä testaan ideoita. Koen sen tärkeänä vuorovaikutuksena.

"Tähän hommaan kuuluvat olennaisesti ohilaukaukset."



Toiseksi – epäonnistumisista selviäminen. Tähän hommaan kuuluvat olennaisesti ”ohilaukaukset”. Ne eivät usein näy kuluttajalle, mutta suunnittelijalle itselle sitäkin selvemmin – varsinkin palkkapäivänä. Niistä täytyy vain selviytyä ja ottaa oppia.

 

ON-vuodesohva – vuodesohva suunnittelun suunnan näyttäjä

Tässä koottuna kahdeksan erilaista urani käännekohtaa, tärkeimpiä tekeleitä ja onnistumisia – onpa joukossa yksi ohilaukauskin.


1. Tapio Anttila -malliston ja brändin perustaminen (2016)

Tämä on ehdottomasti tärkein pysäkki suunnittelijan polullani. Tässä olen saanut toteuttaa parhaalla tavalla ratkaisuja asiakkaiden ongelmiin sekä pääsen suoraan vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa.

2. ON-vuodesohva (2007)

Tämän tuotteen suunnittelu antoi aikoinaan suuntaa ja osviittaa siitä, mitä tulisin tekemään asiakkaiden arjen parissa. Tuote valittiin heti ensi esittelyssä Vuoden Huonekaluksi. Konsepti muutti käsityksen siitä, mitä vuodesohva voi olla, ja nosti koko genren harmaasta mekanisoidusta massasta mediaseksikkääksi sisustuselementiksi.


3. Muotoilupalkinnot 

Palkintoja on kertynyt paljon. Taitaa olla epävirallinen Suomen ennätys maailman vanhimmassa muotoilupalkinnossa eli Good Design Awardeissa, joita on kertynyt pitkälle yli 20 kappaletta. Suomalaisista erityisesti Kaj Franck -palkinto on ollut merkityksellinen. Pakko sanoa, että vaikka ne ovat mukavia ja kannustavia tunnustuksia, ne eivät yksin riitä – tarvitaan myös asiakkaiden arvostus.

4. Viiva-tuoli

Tässä kohtaa tuli yksi ohittamaton ohilaukaus. Viiva-tuoli palkittiin Good Design Awardilla, ja sen tulevaisuus näytti lupaavalta. En tiedä miksi se ei lähtenyt lentoon eli ei kiinnostanut kuluttajia. Otimme tuotteen pois mallistosta muutaman vuoden yrittämisen jälkeen. Rohkeutta on kokeilla ja myöntää, että virheet kuuluvat tähän työhön.


5. Kiinan seikkailut ja Oloilu-mallisto (2016–2019)

Ennen oman malliston aloittamista sekä sen aikana olen tehnyt suunnittelua myös muille brändeille. Mieleenpainuvin merkkipaalu oli yhteistyö kollegani Jonas Hakaniemen kanssa Kiinassa. Siellä oli tuolloin kova nousukausi, ja valmistajat houkuttelivat skandinaavisia designereita rakentamaan sinne brändejä alihankinnan sijaan. Loimme muun muassa Oloilu-brändin, joka on edelleen mukana erään kiinalaisen yrityksen valikoimassa. Matkoilla sattui aina myös monenlaisia (hauskoja ja ei-niin-hauskoja) kommelluksia.

6. Day&Night-vuodesohva

Kolme kansainvälistä muotoilupalkintoa, Finnish Design Shopin myydyin tuote ulkomailla vuonna 2023 ja tituleerattu maailman kauneimmaksi säilytyskalusteeksi (petivaatteet tyynyissä) – sitä ei voi ohittaa. Sohva on oikeastaan ON-vuodesohvan pikkuserkku: toiminta on sama, mutta rakenne ja design erilaiset. Tämä on eittämättä edelleen yksi minulle mieluisimmista tuotteista.


7. Filtti- ja Piena-lepotuolit

Tuolin suunnittelua pidetään tämän suunnitteluhomman vaikeimpana lajina – ja sitä se onkin. Uusimmissa tekeleissäni olen onnistunut luomaan eri tiloihin ja tarpeisiin sopivia isompiakin istuinratkaisuja - lepotuoleja. Myös Good Design Awardin ja Prize Designs for Modern Furniture -juryn mielestä.

8. Oma verkkokauppa (2022–)

Tämä on viimeisin, uusin ja yksi suurimpia käännekohtia. Monen yrityksen ja erehdyksen kautta olemme oppineet kehittämään verkkokaupassamme asiakaskokemusta. Sieltä löytyy tuotteiden ja tiedon lisäksi myös viihdykettä – luet juuri nyt yhtä sellaista (jos jaksoit tähän asti). Parhaimpia hetkiä ovat hyvät asiakaspalautteet (en tarkoita pelkkiä kehuja). Samoin se, kun kassalla kilahtaneen tuotteen toimitusosoite on ulkomailla.


"Maailma on muuttunut 20 vuodessa – toivottavasti minäkin."



Jos joku olisi sanonut minulle vuonna 2005, että tulen vielä kirjoittamaan design-aiheista blogia omaan verkkokauppaani, olisin suhtautunut asiaan hyvin epäilevästi. Maailma on muuttunut 20 vuodessa – toivottavasti minäkin. Jos tämä "keihäsmatka" jatkuu vielä toiset 20 vuotta, niin katsotaan, mitä silloin teen…
Nyt on jo kuitenkin yhteensä yli 40 vuotta kilometrejä takana tällä alalla!

- Tapio


P.s. Katso mistä  Tapio Anttila mallisto tällä hetkellä koostuu!